Team Cycle Center

TIEDOTE
8.12.2011
Julkaisuvapaa heti

Matti Helmisen ammattilaisura jatkuu Belgiassa

Matti Helminen jatkaa ammattipyöräilijän uraansa belgialaisessa Landbouwkrediet-tallissa. 36-vuotias Helminen ajoi Landbouwkredietissä myös viime kauden ja onnistui vakuuttamaan tallijohdon jo alkukauden kisoissa niin, että hänelle tarjottiin uutta sopimusta.
– Tallijohto oli panokseeni tyytyväinen ja lupasi minulle itse asiassa jo heinäkuun lopussa, että sopimus jatkuu myös ensi kaudella. En epäillyt lupausta, vaikka sopimuksen allekirjoittaminen venyikin pitkälle syksyyn, kertoo jo vuosia Belgiassa kilpaillut ja asunut Helminen.
– Sopimus on todella hieno juttu, ja motivaatio on vähintään yhtä korkealla kuin aiempina vuosina.

Helminen saakin olla tyytyväinen saamaansa jatkosopimukseen, koska viime kuukausien aikana monen ammattilaispyöräilijän ura on ollut myllerryksessä eikä töitä ole tahtonut löytyä, kun tallipaikat ovat vähentyneet tallien yhdistymisten ja sponsoreiden vähenemisen vuoksi.

Tallin sisäisessä työnjaossa Helmisellä oli koko kauden ajan melko vapaa rooli, jonka mukaisesti hän pyrki mukaan irtiottoihin, joiden kautta irtosivat myös parhaat sijoitukset ja suoritukset. Helminen uskoo saman roolin jatkuvan myös ensi kaudella.
– Harjoittelu ensi kautta varten on jo alkanut, vaikka jouduinkin peruuttamaan Espanjan harjoitusleirin, koska kaatumisessa loukkaantunut olkapää leikattiin marraskuun alussa enkä voi vielä harjoitella aivan täysipainoisesti.

Matti Helmisen viime kausi oli kaksijakoinen: hyviä kisoja esimerkiksi huhtikuussa Flèche Wallone -klassikossa ja kesäkuussa ajetussa Ster ZLM Tourissa mutta myös leikkaushoitoa vaatinut olkapäävamma. Raskaan, klassikoiden ja semiklassikoiden täyttämän kevätkauden jälkeen Helminen palautteli ja lepäsi toukokuun.
– Kuntoni oli todella hyvä kesä- ja heinäkuussa ja odotin loppukaudelta paljon, mutta elokuussa kaikki meni sitten pieleen kaatumisten ja loukkaantumisten vuoksi. Samalla meni mahdollisuus täysipainoiseen valmistautumiseen Tanskassa ajettuun MM-kisojen aika-ajoon.

– Olin mukana viidenkymmenen ajajan kolarissa ja olkapääni meni sijoiltaan. Sairaalassa todettiin, että olkapäästä oli irronnut luunpala, joka korjaantuisi ainoastaan leikkauksessa, kertaa Helminen elokuun puolivälissä Braschaatissa sattunutta kaatumista.

Helminen siirsi leikkauksen loppusyksyyn ja kisasi kauden loppuun asti kivuista ja ongelmista huolimatta.

– Olkapää operoitiin marraskuun alussa, mutta leikkauksesta toipuminen jatkuu edelleen. Olen harjoitellut sisällä ja pääsen ajamaan pyörällä parin viikon sisällä, kertoo Helminen.

Landbouwkrediet on perinteinen belgialainen talli, jonka juuret yltävät 1990-luvun alkuun. Talli on luokiteltu ammattipyöräilyn toiseksi korkeimmalle Pro Continental -tasolle, ja se on tuttu näky erityisesti yhden päivän klassikoissa, lyhyissä etappiajoissa ja talvisissa cyclocross-kisoissa.

Matti Helminen
syntynyt 14.8.1975
kotipaikat Tessenderlo, Belgia ja Helsinki.
pyöräilyammattilaisena vuodesta 2005 (talleina mm. Profel Cycling Team, DFL-Cyclingnews-Litespeed, Palmans-Cras, Landbouwkrediet)
edustaa Suomessa CCH.ta (Cycle Club Helsinki) ja Team Cycle Centeriä.

Helmisen Matti on kokenut paljon menneen kesän ja syksyn aikana Euroopan kovissa kilpailuissa. Tässä Matin kuulumiset Belgiasta.

“Koville ottaneen alkukauden jälkeen oli toukokuu lähinnä palauttava kuukausi.  Ajoin vain muutaman prokermiksen ja muuten oli ohjelmassa yksi usean päivän tiukempi harjoitusjakso. Niin sanotut prokermikset ovat Belgian kansallisia ammattilaiskisoja, joita on kalenterissa toukokuusta lokakuuhun. Ne ovat kierrosajoja 7-15 km:n reiteillä ja kokonaismatkat ovat 160 ja 170 km:n välillä. Kilpailuihin voivat osallistua kaikki protour, procontinental ja continental -tason ammattilaiset sekä tietty määrä parhaita amatöörejä. Ajajien määrää per joukkue ei ole rajattu vaan kisoihin voi osallistua esimerkiksi yksittäinen ajaja tai jopa 15 ajajaa joukkueesta. Kisojen intensiteetti on äärimmäisen kova ja ne ajetaan käytännössä alusta loppuun täysillä.

Belgialaisille ammattilaisjoukkueille myös nämä kilpailut ovat tärkeitä. Kilpailut ovat todellisia yleisötapahtumia (mistä kermis eli kiertävä huvipuisto nimitys tulee) ja sitä myötä tulee sponsorinäkyvyyttä omassa maassa. Kilpailuihin osallistuvat ajoittain myös kovimmat nimimiehet ja ulkomaalaisten huippujoukkueitten ajajat, mutta heille kisat toimivat lähinnä harjoituksina isompien kisojen välissä. Sen sijaan keskivertoammattilaiselle tai huippuamatöörille näissä kisoissa pärjääminen takaa melko varmasti sopimuksen seuraavalle kaudelle.

Kesäkuun alussa palasin isompiin kisoihin Sveitsin Gippingenissa GP Kanton Aargau kisassa, joka on maan kovin yhden päivän ajo. Kisassa kierretään 15 kierrosta reittiä, jossa on joka kierros 2 km:n nousu ja kokonaisnousumetrejä kertyy 3400. Porukka alkoi harveta nousussa joka kierros puolenvälin jälkeen, vauhdin kiihtyessä loppua kohti. Viimeiseen nousuun lähdettäessä olin edelleen 30:n ajajan kärkiporukassa, joka oli jäljellä reilusta sadasta startanneesta. Viimeinen mäki mentiin kuitenkin vielä liian kovaa minulle, huippunimien iskiessä kaikki ulos koneesta. Kilometri mäen päältä ja 6 km maalista oli annettava kärjen mennä, kun syke löi 182 (kauden korkein) ja jalat olivat hapoilla. Kohtuusuoritus kuitenkin kovassa seurassa ja merkki siitä, että kunto oli selvästi parempi kuin alkukaudella.

Pari viikkoa myöhemmin osallistuin 5 päivän Ster ZLM Tour etappiajoon Hollannissa. Mukana oli mm. 8 protourtiimia valmistautumassa maitten mestaruuskisoihin ja Touriin. Prologin ja ensimmäisen suhteellisen tasaisen massakiriin päättyneen etapin jälkeen oli ohjelmassa 20 Amstel Gold Racesta tuttua mäkeä sisältänyt etappi. Porukka repeili useasti mutta etappi päättyi kuitenkin 80:n miehen kiriin. Kilpailu kokonaistilanteessa oli siis edelleen auki lähdettäessä neljännelle ja raskaimmalle etapille. Vaikka ZLM Tour on hollantilainen kisa, ajetaan kisan kovin etappi perinteisesti Belgian Ardenneilla. Koska kunto oli tuntunut jo aikaisemmilla etapeilla hyvältä, olin päättänyt, että tällä etapilla pistäisin heti alusta kaikki peliin päästäkseni irtiottoon.

Etappi lahti Verviersin kaupungista saman tien ylämäkeen. Pienet välilaskut mukaan lukien oli alkunousu yli 10 kilometriä pitkä  ja nousi Belgian korkeimpaan kohtaan 700 metriin. Oltuani liian takana startissa missasin ensimmäisen 10:n ajajan iskun. Keulille päästyäni revin hatkan kiinni mutta myös koko peloton tuli takaisin. Sitten aloitin omat irtiottoyritykset. Mukaan tuli joka kerta 2-3 ajajaa mutta jonkin ajan päästä iso ryhmä tuli aina takaisin ja siinä vaiheessa oli aika tehdä taas uusi isku. Kun monen kilometrin yrittämisen jälkeen ei vieläkään onnistunut, meinasi usko onnistumiseen mennä. Sitten iski Rabobankin Clement 2 km huipulta ja minä vielä kerran mukaan. Sillä kertaa ei reaktiota pelotonista ja hatka oli vihdoin onnistunut.

Kasvatimme eron nopeasti yli minuuttiin ja sitten kuulimme että meidän ja pelotonin välissä oli tulossa kolmen ajajan ryhmä, jossa mukana oli Vacansoleilin hatkaspesialisti Hoogerland. Päätimme odottaa ryhmää, koska 5:llä ajajalla olisi helpompi mennä pidemmälle. Hatkaporukka toimikin kohtuu hyvin, kun mukana oli vain yksi puolipeesari. Pääjoukko ei kuitenkaan laskenut eroa kolmea minuuttia suuremmaksi. 100 km:n kohdalla legendaarisen La Redoute -nousun päällä eroa oli enää minuutti. Siinä vaiheessa kiristimme vauhtia selvitäksemme vielä seuraavan jyrkän mäen yli ennen takaa tulevaa odotettua iskua. Se onnistuikin.

135 km:n kohdalla, 50 km maalista, nousi kärkiryhmään pääjoukosta juuri irronnut 6:n ajajan ryhmä ennakkosuosikki Gilbertin johdolla. Alkuhatkan miehistä kolme putosi saman tien seuraavaan ylämäkeen ja jäljelle uuteen 8:n ajajan kärkijoukkoon jäivät vain minä ja Hoogerland. Itsekin oletin, että putoaminen olisi vain ajan kysymys, mutta yllättäen mukana pysyminen ei ollut edes vaikeaa. Porukan vuoroveto toimi hyvin ja 20 km maalista oli jo selvää, että pääjoukko ei tulisi enää takaisin. Gilbertin apumies De Clercq putosi vielä toiseksi viimeiseen ylämäkeen ja niinpä kisan voitto ratkottiin 7:n ajajan kesken. Itse harkitsin vielä irtiottoyritystä muutama kilometri maalista, mutta lopun kaatosade muutti mielen. Kilometrin pituisessa La Gilepen loppunousussa Hoogerland taipui saman tien ja Gilbert iski odotetusti jyrkimmässä kohdassa. Omissa jaloissa ei ollut enää kirivoimaa ja tulin maaliin kuudentena. Kuudes oli sijoitus myös kokonaistilanteessa, mutta viimeisellä etapilla menetin sen epäonneen. Joukkuekaveri kaatui eteen 20 km maalista ja itse siitä yli. Pääsin kyllä jatkamaan, mutta kun tuomari kielsi auton peesissä ajamisen oli pelotoniin palaaminen toivotonta. Kauden paras kisa siitä huolimatta.

10 päivän Suomessa ‘’lomailun’’ jälkeen oli heinäkuun ohjelmassa useita prokermiksia. Kunto oli edelleen hyvä ja oli harmi, että sitä ei päässyt hyödyntämään myös isompiin kisoihin. Bolinne-Harluen kilpailussa joukkueemme hallitsi kisaa ja lopussa pääsin joukkuekaverin kanssa 2 vastaan 1 -tilanteeseen. Iskimme siis vuorotellen väsyttääksemme vastustajan. Valitettavasti se onnistunut isku sattui joukkuekaverille ja itse sain tyytyä kuittaamaan kakkossijan kirissä. Myös muissa heinäkuun kisoissa oli hyvät jalat mutta joukkuetaktiikan johdosta ne piti käyttää usein toisten auttamiseen.

Elo- ja syyskuun ohjelma sen sijaan näytti lupaavalta ja se ajanjakso on lisäksi usein ollut itselle vuoden parasta aikaa. Odotukset olivat siis korkealla mutta toisin kävi.  Heinäkuun lopussa yritin korvata kisojen puutteen kovalla harjoittelulla, mutta se oli ehkä liian kovaa ja seurauksena oli polven rasitusvamma. Elokuun alun kisat jäivät siitä syystä väliin ja harjoittelua piti keventää. Kuun puolessa välissä palasin kisoihin Braschaatin 1.2 -kategorian kisassa. 5 km maalista sattui märällä mukulakivipätkällä valtava 50:n ajajan joukkokolari ja kun siellä keskellä olin, niin ei mitään ollut tehtävissä. Olkapää meni sijoiltaan ja sairaalassa ilmeni, että siitä oli murtunut luunpala irti. Vamma ei korjaannu kuin leikkauksella mutta se taas olisi tarkoittanut siinä vaiheessa kauden loppumista siihen. Muutaman päivän kokeilun jälkeen ilmeni, että pyörällä ajaminen onnistuu joten päätin lääkärin luvalla yrittää ajaa kauden loppuun.

10 päivää myöhemmin palasin uudestaan kisoihin Ranskassa Tour du Poitou Charentes etappiajossa. Kisan toisella etapilla epäonni jatkui. 5 km maalista Moldavian mestari kaatui alamäessä 60 km/h vauhdissa suoraan eteeni ja taas mentiin. Tällä kertaa olkapäät säästyivat mutta isku tuli kylkiluihin. Uusi vamma oli entistä kivuliaampi, hengittämisen ja joka liikkeen sattuessa. Jatkoin kuitenkin kisaa kolmannen päivän ja vielä neljännen päivän puoliväliin asti. Siinä vaiheessa keskeytin, koska kivunsieto ei riittänyt kuin juuri pelotonin seuraamiseen ja sitä ei paljon kisan ajamiseksi voi kutsua. Koko elokuu oli siis mennyt ilman yhtään ehjää kisaa ja harjoittelukaan ei voinut olla sitä mitä olisi pitänyt.

Kylkiluuvammoille ei voi tehdä mitään, ne paranevat ajan kanssa itsestään. Pari viikkoa myöhemmin kipu oli jo siedettävää eikä haitannut ajamista. Syyskuun alussa ohjelmassa oli Giro di Padania etappiajo Italiassa. Luvassa oli 5 päivää pitkiä etappeja raskaissa maastoissa ja helteessä. Kilpailu oli siis hyvä tilaisuus aloittaa kuntoutuminen takaiskujen jälkeen. Lisäksi oli mielenkiintoista nähdä italialaisen propelotonin taso. Ja kovahan se oli.. Oma tavoite oli taas joka etapilla yrittää irtiottoon. Toisella ja kolmannella etapilla iskin ensimmäisen tunnin aikana mukaan lähes joka yritykseen. Onni ei ollut myötä ja hatkat menivät lopulta aina ilman minua. Etappien aluissa repiminen painoi tietysti etappien lopuissa kun matkavauhtikaan ei ollut mitään lenkkeilyä. Kaikki etapit olivat vielä etukäteen ilmoitettua pidempiä. Kisan 3. etappi oli peräti 240 km mutta se tosin ajettiin alle 5 tuntiin (keskivauhti lähes 50 km/h).. Kisan neljännellä etapilla ajettiin ensin 140 km tasamaata 48 km/h keskarilla ja sitten kiivettiin kaksi 15 km:n vuoristonousua. Keskinopeus maalissa 190 km:n jälkeen oli edelleen yli 40 km/h. Loppunousu 15 km jyrkkä Passo San Valentino olikin niillä pohjilla aika rupeama.

Kilpailua hankaloittivat aggressiiviset mielenosoittajat, jotka pysäyttivät kilpailun useaan otteeseen ja yrittivät käydä pyöräilijöiden kimppuun. Itsekin sain kolmannella etapilla ylämäessä nyrkistä käteen. Mielenosoituksen syy oli poliittinen. Kilpailun järjestäjät kuuluvat puolueeseen joka ajaa Pohjois-Italian eli Padanian itsenäistymistä köyhemmästä eteläpuolesta. Ja mielenosoittajat sitten taas olivat eri kantaa olevasta puolueesta. Että nyt tiedän sitten senkin. Ja minä kun luulin ajavani ihan normaalia pyöräkisaa..

Italian reissun jälkeen tein päätöksen lähteä Tanskan MM-tempoon. Vaikka elokuu oli mennyt täysin pieleen niin uskoin, että kahden viikon onnistuneella kisa- ja harjoitusrääkillä voisi tulos parhaimmillaan olla kohtalainen. Italian jälkeen ajoin vielä 2 yhden päivän kisaa ja totuttelin tempopyörän asentoon. Tanskaan saavuin sunnuntai-iltana kun tempo oli keskiviikkona. Tarkoitus oli kahden päivän ajan tutustua kisareittiin ja ennen kaikkea sen lukuisiin mutkiin. Valitettavasti se ei ollut mahdollista, koska kisat olivat käynnissä aamusta iltaan Ennen ja jälkeen kisojen suurkaupungin keskustassa olevalla reitillä oli liikennettä. Reitti tuli siis ajettua vain kerran kokonaan läpi ja silloinkin liikenteen seassa. Tämä johti sitten siihen, että kisassa mutkat tuli otettua aivan liian varovasti. Se ei kuitenkaan ollut suurin syy heikkoon tulokseen.

Tunti ennen starttia UCI:n tuomarit hylkäsivät pyörätarkastuksessa ajoasentoni. Uuden säännön mukaan satula piti olla millilleen vatupassissa ja heidän mittauksensa mukaan minun satulani kärkeä piti nostaa sentti. Sama pyörä ja asento oli tänä vuonna läpäissyt jo 4 UCI:n tarkastusta ilman kommenttia. Satula nimittäin oli täysin vatupassissa keskeltä mitattuna. Nyt komissaarit kuitenkin olivat keksineet pistää satulan päälle kirjan ja siihen vatupassin. Koska Prologon satulan “takasiivekkeet” tosiaan nousevat sentin ylemmäs niin sitten päädytään siihen tulokseen. Ei siis auttanut muuta kuin kiireessä ruveta säätämään satulaa ja sitten taas takaisin mittauspaikan jonoon.

Verryttelyt jäivät aika lyhyeksi ja ylämäkisatulassa oli todella epämukavaa istua, varsinkin kun on tuntitolkulla totutellut ihan erilaiseen asentoon. No tempo meni sitten niin kuin meni. Sain kyllä kaiken irti itsestäni mutta mutkat menivät heikosti. Poljintekniikka meni uudessa asennossa myös alun jälkeen väkinäiseksi survomiseksi. Tietty oli selvää, että sen hetkisellä kunnolla ei voinut odottaa huippusuoritusta edes kaiken mennessä kohdilleen. Kuitenkin esim. 30.sija jäi nyt puolentoistaminuutin päähän ja se olisi ollut minulle kohtalainen suoritus.

Mm-tempon jälkeen oli jäljellä vielä 6 kilpailua. Tienenin prokermiksessa olin yli 100 km 10:n miehen irtiotossa mutta pääjoukko tuli takaisin. 2 päivää myöhemmin Moorsledessa olin taas 100 km irtiotossa -tällä kertaa 8:n miehen kanssa. Quickstepilla oli hatkassa väärä mies ja niinpä he ajoivat meidät kiinni 20 km maalista kilpailu päätyessä massakiriin. Siitä taas 2 päivää myöhemmin oli vuorossa Berlaren kilpailu. Tällä kertaa säästin voimani loppuun ja niin pääsin 10 km maalista 5:n miehen irtiottoon yhdessä mm. Van Avermaetin kanssa. Ei kestänyt sekään vaan 2 km maalista tuli pääjoukko takaisin ja jälleen massakiri -kuinkas muuten. Viikkoa myöhemmin kauden viimeisessä prokermiksessa Zelessa olin lähempänä voittoa kuin kertaakaan koko kaudella. Oltuani mukana kisan kaikissa irtiotoissa olin viimeisellä kierroksella 35:n miehen kärkiporukassa. 4 km maalista onnistuin pääsemään yksin irti ja sain saman tien 10 sekunnin kaulan. Irtiotto näytti jo kestävän, mutta 200 metriä maalista ohi tuli pääjoukosta irronnut uusiseelantilainen huippuamatööri -minun oli tyytyminen 2:een sijaan.

Kausi päättyi sitten Ranskassa Paris-Tours -klassikkoon jossa tehtäväni oli yrittää alkuhatkaan. Joukkuekaveri iski mukaan saman tien ennen kuin olin itse ehtinyt yrittää mitään ja päivän hatka oli mennyt jo 5 minuutin ajon jälkeen. Keli oli tuulinen ja ajaminen pääjoukossa oli hermostunutta. Kisan puolivälissä ruokahuoltopaikalla otin ruokasäkin, koska juomapulloni olivat tyhjät. Se oli paha virhe, sillä ennen kuin sain pullot telineisiin oli peli jo menetetty. BMC talli iski nimittäin juuri ruokahuoltopaikalla ja pääjoukko meni saman tien viiteen osaan. Itse jäin kuten kaikki muutkin ruokasakin ottaneet viimeiseen ryhmään. Jatkoin vielä 40 km:n ajan toivotonta yritystä päästä takaisin ohitellen pudonneita ajajia, mutta 50 km maalista piti antaa periksi. 20:n ajajan ryhmässä ajoimme kuitenkin kilsat täyteen, tosin muutama minuutti yli aikarajan. Se oli taas osoitus siitä, että ne “pyöräilyn kirjoittamattomat herrasmiessäännöt” eivät toimi käytännössä, päinvastoin. Ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta tänä vuonna. Tästä syystä jätänkin ruokahuoltopaikat yleensä väliin ja varustaudun paremmin jo etukäteen.

Nyt on sitten edessä elokuussa hajonneen olkapään leikkaus. Siitä toipumisen jälkeen voi alkaa valmistautuminen seuraavaan kauteen.”

UCI:n kalenterinmaailman mukaan eletään jo kautta 2012. Aurinkoisena lokakuun sunnuntaina ajettiin nimittäin cyclocrossin Suomenmestaruuksista Keravalla, jonne paikallinen seura Zeus oli mallikkaasti laittanut vauhdikkaan ja yleisöystävällisen radan pystyyn.

Miesten startissa kärkeen karkasi seitsenhenkinen porukka, joka ratkoi kärkisijat. Karkuteillä ollut Jussi Rossi joutui keskeyttämään välinerikon takia ja porukasta tippui Samuel Halme. Kakkosporukassa kato kävi ja lopulta siihen jäi Juhana ja Piaron Toni Tähti. Kaksikko sai Halmeen kiinni ja pääsi varsin lähelle kärkiporukkaa sitä kuitenkaan tavoittamatta.

Juhana joutui porukasta lopulta taipumaa alaselän ruvettua temppuilemaan ja lopullinen sijoitus oli 8. Mika Vilen ajoi sijalle 12. Jari Kemppainen keskeytti. Naisten sarjassa Pauliina Soilu joutui keskeyttämään. Tulokset.

Antti kertoo Belgian reissustaan ja mikä parasta, ilmeisesti ensi kaudella perästä kuuluu!

Suuntasin Liedon maantiecupin osakilpailun jälkeen heti maanantaina lautalle hyvillä mielin sillä olihan edellispäivän kilpailu sujunut loistavasti tiimimme kannalta. Oma päivä sujui hatkassa melkein kokopäivän ja Mika hoiti loistavasti homman kotiin loppukirissä.
 
Matkasin siis lautalla Saksaan ja sieltä ajoin yön läpi Belgianmaalle. Ensimmäinen päivä meni lepäillen, mutta jo seuraavana päivänä alkoi kisailu. Ennen kisaa olo kuin en olisi ikinä kisaa ajanutkaan. Ei tiennyt mitä odottaa ja suoraan sanottuna olin hermostunut. Tavoitteena oli ajaa maaliin ja kerätä kovia kilometrejä kaveriin. Ja siinä onnistuttiin. Ajaminen kilpailussa oli alusta asti aktiivista, irtiottoihin iskettiin todella kovista vauhdeista ja sivutuuliosuuksilla sai olla todella tarkkana. Selvisin maaliin n. sijoilla 35-40,  kilpailussa osallistujia oli 140. Olin tyytyväinen aloitukseeni. Tästä oli hyvä jatkaa. 

Pari seuraavaa kisaa meni samalla kaavalla kunnes polveni alkoi hieman vihoitella. Joudun pitämään lähes viikon tauon kilpailuista, mutta kun polveni kesti taas ajamisen ajoinkin kolme kilpailua putkeen.  Kisatauon jälkeen olin hyvin palautunut ja pystyin jo ajamaan paremmin sijoituksista, pääsin irtiottoihin mukaan ja välikireissä taistelin voitoista, jotka tällä kertaa välttivät minut pari kertaa muutamalla tuubin mitalla.
 
Kisaputken jälkeen päivän lepo, jonka jälkeen vielä pari kilpailua ennen kotiin lähtöä. Tarkoitus oli nyt hakea tulosta tosissaan, mutta mies oli tyhjä aikasemmista koitoksista ja irtiottoihin ei ollut voimia. Toiseksi viimeisessä kilpailussa voitin pääjoukon kirin, mutta sijoitus ei ollu kuin 22. koska matkalla oli tapahtunut paljon revittelyä ja  pääjoukosta oli irronut monia pienempiä ryhmiä. Viimeinen kisa päättyi osaltani DNF syy: rehellinen voimien ehtyminen.
 
Matkan järjestelyissä ja majapaikan hankkimisessa auttoi teamimme kummi Matti Helminen, hän oli myös katsomassa joitain kisojani, mikä antoi vielä lisävoimia.
 Asuin reissun ajan paikallisen pyörävaikuttajan Marcel Verbrugghen luona. Hänen ja hänen perheensä kannustavaisuudesta ja avuliaisuudesta ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa.
 
Matka antoi paljon kokemusta ja näkemystä siitä,  kuinka kovaa pyöräily maailmalla todella on. Matkan positiivisin anti oli se, että tämä ei jää tähän. Palaan jo alkukaudesta takaisin Belgiaan ja pyrin siellä ajamaan ehjän ja paljon kovia kisoja sisältävän kauden. Talven aikana on siis myös pyöräilyn lisäksi harjoiteltava ranskankieltä.
 
Haluan vielä kiittää kaikkia jotka ovat auttaneet ja tukenut minua tämän projektin kanssa.
 
                                           KIITOS!

T. Antti
 

Maantiecup tahkottiin elokuun viimeisenä sunnuntaina päätökseen. Kisassa kierrettiin tuulisella reitillä 6* noin 23 kilometrin rinkiä.

Kilpailun alkupuolella muodostui irtiotto, jossa ei kuitenkaan ollut kokonaiskilpailun kannalta tärkeitä ajajia. Näin tiimiläiset ajoivatkin pääjoukossa odotellen kilpailun myöhempiä vaiheita. Edellispäivän yllätyskaksikko Kuuranne-Toivanen sai kokea, että yksin asemien puollustaminen ei ole helppoa. Kuuranne urakoi siihen malliin, että keskittyminen herpaantui ja kilpailu päättyi kaatumiseen tämän osuttua Vilenin takapyörään suoralla osuudella.

Pääjoukko sai karkulaiset kiinni neljännen kierroksen lopussa. Viidennen kierroksen tykittelyihin notkahti Picaron Toivanen, joten kokonaiskilpailu oli taas avoin. Viidennellä kierroksella Rissanen ja Kananen irtosivat muista ja pääjoukossa jäätiin taistelemaan muista sijoista. Vilenin Mika yllätti kaikki lähtemällä sivutuuliosuudella lirulla irti vajaa 20 kilometriä ennen maalia. Pääjoukko ei saanut Mikaa ajettua kiinni, joten Mika ajoi hienosti kolmanneksi. Juhana ja Perttu tulivat pääjoukossa maaliin. Jari Kemppainen keskeytti.

Kilpailun tulokset.

Maantiecup saatiin samalla päätökseen ja kokonaispisteissä Mika oli hienosti 3. ja Juhana 4.  Cup-pisteet.

Kausi jatkuu lauantaina SM -tempolla, joka ajetaan -taas vaihteeksi – Säkylässä. Sunnuntaina ajetaan Tour de Helsinki. Cycle Centerin tiimiin saadaan mukaan juuri Belgiasta palannut Antti Leirimaa, jonka Belgian reissusta lähiaikoina lisää tietoa.

Tiimin tiedotusosasto on ollut viime aikoina tietoliikennekatveessa, joten päivityksiä ei ole tullut kovin tiheään tahtiin. Pahoittelut tästä.

Kortteli SM: Juhana 11.

Elokuun 21. ajettiin Helsingin ytimessä, Eläintarhassa kortteliajon Suomenmestaruuksista. Yleisen sarjan kilvassa ajettiin 29 kierrosta mäkistä reittiä. Mika Vilen, Jari Kemppainen ja Juhana Hietala olivat paikalla.

Kilpailu oli vauhdikas ja irtiottoyrityksiä nähtiin useita. Reitti oli profiililtaan sellainen, että turvallisinta oli ajaa lähellä kärkeä. Reitin kovuudesta kertoo jotain se, että yli 40:stä lähteneestä vain 19 ajoi lopulta maaliin. Mitalisijat ratkaistiin hatkakolmikon kesken, lopullisen järjestyksen ollessa Martikainen, Kananen ja Halme.

Mika ja Juhana tulivat pienessä pääjoukossa maaliin, Juhanan päätyessä sijalle 11 ja Mikan sijalle 12. Kemppainen keskeytti. Naisissa Pauliina Soilu ajoi sijalle 13. Tulokset.

Säkylän etappiajot

Säkylässä ajetaan elokuun viimeisenä viikonloppuna maantiecupin päätösetapit. Lauantain koitokset avattiin prologilla, jonka vei nimiinsä Kimmo Kananen. Juhana oli kohtuullisissa tarkkailuasemissa sijalla 7. Mika oli 22., Jari 23. ja Perttu 25. Erot olivat marginaalisia.

Päivän maantieajossa kierrettiin yhdeksän kilometrin kierrosta 11 kertaa. Kilpailu sai mielenkiintoisen käänteen, kun vaarattoman oloinen hatkaporukka sai viiden minuutin eron 55 kilometriä ennen maalia. Syynä tähän oli se, että kilpasarjalaiset ajoivat rauhassa ajaneen eliten pääjoukon kiinni ja tuomariauto pysäytti eliten pääjoukon. Tästä alkoi takaa-ajo ja väsyneitä hatkalaisia alkoi tulla loppukierroksilla selkä edellä vastaan. Myös Jari Kemppainen taipui hatkaporukasta.

Lopulta pääjoukko tavoitti muut paitsi neljä ajajaa (kaksi M18-sarjalaista ja kaksi eliten kuskia). Näin päätöspäivään lähdetään sikäli mielenkiintoisista asetelmista, että etappeja johtaa Jori-Pekka Kuuranne ennen Timo-Jaakko Toivasta. Juhana on parhaana tiimiläisenä 10., Mika on sijalla 19.

Ensimmäisen päivän tulokset.

Sunnuntaina ajettiin Liedossa maantiecupin pisteistä Liedossa, perinteisellä 15 kilometrin reitillä, jota kierrettiin 8 kierrosta. Teamillä oli heittää lähes täysi edustus (vain Sampo puuttui) miesten starttiin, joka oli elokuun kilpailuksi muutenkin varsin iso: 49 miestä ja 8 M18 -sarjalaista starttasi kilpailuun.

Suhteellisen helppo reitti sai uusia ulottuvuuksia, kun navakka tuuli toi niin sivu- kuin vastatuulipätkääkin. Lisäksi kilpailun keskivaiheilla kilpailijat saivat sadekuuroa niskaan.

Perttu Turku kävi yrittämässä irtiottoa alkukierroksilla, mutta kuvio kuivui kasaan. Kilpailun puolivälin jälkeen nähtiin ensimmäinen varteenotettava irtiotto, jossa olivat mukana mm. Picaro Mikko Kejo, Velo8:n Petri K. Leppänen ja hyvässä kunnossa oleva CCT:n Antti Leirimaa. Pääjoukossa takaa-ajohommia teki lähinnä Chebici-Isku. Antin ollessa hatkassa muut tiimiläiset saivat ajella ilman vetovastuuta.

Pääjoukkokin rakoili ja kilpailun toiseksi viimeisellä kierroksella Jarmo Rissanen ja Kimmo Kananen irtosivat pääjoukon etuporukasta ajaen ykkösirtioton kiinni. Pääjoukko kasaantui yhdeksi porukaksi ja viimeisellä kierroksella CCH:n Aki Turunen ajoi lähes yksin irtioton kiinni vain pari kilometriä ennen maalia. Näin maantiecupin voitto ratkaistiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella massakirissä.

Kiri käytiin suhteellisen pitkällä suoralla, jossa puhalsi sivuvastainen tuuli. Liikenteenjakaja toi oman haasteensa kirilinjojen valintaan. Mika Vilen ajautui maalisuoran alussa hetkeksi pientareen puolelle hiekalle, mutta pääsi onneksi sieltä hyvin mukaan. Toipilaana ajanut Juhana Hietala jäi hivenen pussiin. Vilen pääsi lopulta avaamaan kirinsä ja pystyi ohittamaan pitkällä maalisuoralla kangistuneen kilpakumppaninsa, kuitaten TWL:n Risto Aaltion kalkkiviivoilla. Näin Mika otti hienosti voiton ennen Aaltiota. Juhana oli 4. Perttu, Antti ja Jari ajoivat pääjoukossa maaliin. Mikan edellä maaliin ehätti M-18 sarjan voittaja Akilleksen Roope Nurmi.

Mika oli tyytyväinen ajoonsa, vaikka jalat eivät startissa kovin teräviltä tuntuneetkaan. Mikan kuten monen muunkin tiimiläisen kausi jatkuu SM -kortteleilla, Säkylän etappiajoilla, SM -tempolla ja Tour De Helsinki -tapahtumalla. Antti Leirimaa starttaa huomenna kohti Belgian kovatasoisia koitoksia. Kilpailun tulokset.

Heinäkuussa maantiekilpailujen osalta on hiljaisempaa, mutta radalla ajetaan kisaa. SM -mitaleista on kamppailtu museokuntoisella Käpylän Olympiavelodromilla. Tiimistä SM -mitaleista kamppailemassa olivat Mika, Sampo ja Juhana. Lisäksi Ilkka ajoi joukkuesprintissä.

16.7 ajetun SM -pisteajon kahinoissa olivat mukana Juhana ja Mika. Juhana heivasi liian pientä tuumaa manaten 20 minuutin jälkeen, mutta Mika taisteli loppuun asti. Pistelaskut eivät pysyneet ihan kohdillaan, joten herrojen sijat 12 ja 13 ovat niin sanottuja stetsonsijoja.

Seuraavana viikonloppuna ajettiin useampia startteja:
22.7 ajetussa 4 kilometrin joukkuetakaa-ajossa Juhana nappasi CCH:n joukkueessa hopeaa TWD:n jälkeen ajalla 4.41.98. Joukkueessa ajoivat myös Mikael Myllymäki, Anton Aro ja Juhani Tammisto. Lisäksi Juhana otti M30 -sarjassa pronssia kilometrillä ajalla 1.14.56. Sampo ajoi kilometrin aikaan 1.15.49.

Viimeisenä starttina ajetussa 15 km:n linja-ajossa viivalla oli Mika ja Juhana. Alun irtottoon pääsivät Heinikainen ja Aaltio ja pääjoukko teki töitä saadakseen karkulaiset kiinni. Irtiotto tavoitettiin muutama kierros ennen maalia, jolloin kärkeen säntäsi kolmikko Niemi (Chebici), Kahila (TWD) ja Simola (TuUl). Toiseksi viimeisellä kierroksella Aaltio – Heinikainen pari irtosi vielä pääjoukosta ja Juhana lähti tavoittamaan pääjoukosta kaksikkoa siinä kuitenkaan onnistumatta. Kahila vei lopulta mestaruuden ja Juhana ajoi sijalle 5. Mika oli 12.

Lauantaina 23.7 ajettiin henkilökohtaiset takaa-ajot. Miehissä Sampo Koistinen kurvasi 4 km aikaan 5.27.34 (8.). Juhana ajoi M30 -sarjassa 3 km aikaan 3.55.22 päätyen sijalle 4 (karsinnassa 3.57.18). Kaksikko suuntasi Mika Vilen mukanaan illaksi Tallinnaan Lauri Ausin muistoajoon.

Sunnuntaina ajetussa Lauri Ausin muistoajossa (120 km) pidettiin alusta asti vauhtia. Ensimmäiset 60 km ajettiin noin 47 km/h -vauhdilla. Pääjoukko meni kahtia ja kärkeen muodostui isohko ja vahva eturyhmä. Valitettavasti tiimiläiset eivät mukaan päässet. Lopulta Mika ja Juhana tulivat pääjoukossa maaliin. Sampo joutui keskeyttämään kilpailun alkupuolella.

Suomenlahden eteläpuolella ajettaa kilpaa huomattavasti kansallisia koitoksia kovempaa ja lähdöt ovat myös isompia. Tavoitteeksi ensi kaudelle voisi ottaa osallistua useamminkin virolaisten koitoksiin, sillä kovuutta näistä karkeloista saa roimasti.

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna ajetaan mastereiden Pohjoismaiden mestaruudesta Sipoossa. Ilkka Kilappa (M55) ja Juhana Hietala (M30) on nimetty maajoukkueeseen, lisäksi M40 -sarjassa starttaa Mika Vilen.

Elokuun ensimmäisenvä viikonloppuna maantiekisat jatkuvat Liedossa -lauantaina ajetaan tempoa ja sunnuntaina maantiecupin pisteistä maantiellä.

Tiimin tulevaisuuden lupaus Antti Leirimaa on esittänyt tänä vuonna aktiivista ajoa ja tulostakin on tullut. Antista lisää seuraavassa.

• SM-maantie 2010 U-23: 4.
• Rosendahl Gp 2011: 4.
• Kauhajoen kortteli 2011: 3.

• Ridley Helium
• Ridley xbow
• Olmo Impact

Heinäkuu ensimmäisenä viikonloppuna ajettiin Säkylässä yleisen sarjan Suomenmestaruusista. Tempo jouduttiin miehissä valitettavasti keskeyttämään ukkoskuuron takia, näin Matti Helminen teki Belgiasta turhan reissun.

Sunnuntaina ajettiin maantiemestaruudesta helpolla reitillä. TWD -käytti odotetusti miesvoimaansa ja vei kaksi ensimmäistä sijaa. CCT:n kuljettajat eivät päässet näissä kekkerooseissa elvistelemään. Lopputuloksissa Mika 8., Juhana 10. ja muut vielä kauempana. Antti Leirimaa esitti kisan aikana vahvaa ajoa, vaikka tulosta ei tällä kertaa tullutkaan. Vastaavasti moni tiimiläinen sai katsoa itseään kisan jälkeen peiliin, sillä Helmistä ei pystytty tarpeeksi matkalla auttamaan.

Ei heinäkuun viikonloppua ilman SM:iä, sillä seuraavana viikonloppuna Luostolla ajettiin ISM -lätkistä ja Velolla Omniummestaruudesta. Luostolla lauantain tempossa Ilkka Kilappa otti M55 -sarjassa omansa. Sunnuntaina Ilkka jäi maantien kiriratkaisussa sijalle 6. Jari Kemppainen ajoi M-35 sarjassa maaliin grupetossa sijalle 13. Omnium koitoksissa Mika vilen ajoi sijalle 10.